keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Vaihteeksi kipeänä

Mikähän kumma siinä on kun syksystä tähän päivään asti olen ollut kipeänä useammin kuin monena aiempana vuotena yhteensä. Eilen oli kuumetta ja kurkku sekä nokka on tukossa. Mutta eipä se auta kuin parannella ittensä. Lauantaina olisi tiedossa 15 tuntinen kuvauskeikka ja aion kyllä siihen osallistua. Kuume onkin jo onneksi laskenut ja nyt on vain tätä räkätautia jäljellä.

Vaan onneksi on kipeänäkin kuitenkin tekemistä kun voi pelata, katsella leffoja tai kuunnella musiikkia. Musiikin kuuntelu onkin nyt mukavempaa kun korvasin tuon minun muovisen lp-soittimen irvikuvan kunnon soittimella. Ostin käytettyänä Technicksin soittimen jonka kytkin kotiteatterilaitteisiin kiinni. On vain eri mukava kuunnella verrattuna aiempaan. Tuossa vanhassa soittimessa ei ollut mitään ulostuloliitäntöjä äänelle, ainoastaan huonolaatuiset sisäänrakennetut kaiuttimet.

Hienosti kyllä toiminut ja tuossa kuvassa Riston levy pyörimässä. Säätömahdollisuuksiakin on vanhaan verrattuna enemmän. Pidän myös siitä, että tuo on puoliautomaattinen. Eli kun levy loppuu, niin tuo varsi nousee itse ylös ja palaa omalle paikalleen.

Soi: The Radio - Don't Give It Up


6 kommenttia:

ainoukonlintu kirjoitti...

Katos, veli! Mulla on samanlainen soitin. :) Paljolla irtos?

Niko kirjoitti...

Maksoin 59 euroa tuosta. Ei mitään hajua, että oliko paljon vai vähän, mutta oli pakko saada uusi soitin ja laittaa tuo vanha pois. Soi kyllä niin hienosti nyt levyt.

Wille kirjoitti...

Itsekin pitäisi satsata samanmoiseen. Nyt on vaan sellainen clas ohlsonin soitin ja sekin jo reistailee.

Niko kirjoitti...

Katselin myös niitä clas ohlsonin soittimia ennen kuin tuon edellisen soittimeni ostin. Hyvä puoli niissä oli se, että niitä neuloja saattoi ostaa sieltä samantien varastoon pahan päivän varalle. Jospa tällä soittimella nyt pärjäisi pidemmän aikaa.

S. Kauppinen kirjoitti...

Minä ostin tänään kans vihdoin soittimen, mutta siitä hävisi neula kotimatkalla! Perkele!

Oon vähän kahden vaiheilla et palautanko vai hommaanko jostain uuden neulan.

Niko kirjoitti...

Hienoa! Millaisen soittimen ostit? Joko neula löytyi? :D