Piru teidät periköön!

Siis Dick Kinneyn ja Al Hubbardin, ei muita tähän hätään. Ja mitähän miehet ovat tehneet ansaitakseen otsikon kuvaaman inhan kohtalon? Noh, he loivat turhauttavimman vittupään mitä Aku Ankassa on koskaan esiintynyt. Enkä nyt puhu edes näsäviisastelevasta Mikki Hiirestä jolla aikoinaan taskareissa oli hyvätkin hetkensä. Ehei. Tarkoitan tietenkin Touho Ankkaa. En muista sellaista kertaa, että olisin Touhosta pitänyt. Aina kun luen sarjakuvaa, jossa hän on mukana on se todella tuskainen kokemus ja turhautuneisuus oikein hyppii pikkuisista ruuduista ja puhekuplista ja tarttuu itseenikin.

Totta kai Aku Ankka on vaan sarjakuvaa ja Touho on yksi tarinoiden hahmoista, mutta ite ku on pennusta asti ankkojen ja hiirten sun muiden seikkailuita tavaillut, niin on ne inhokitkin sieltä väkisin löytynyt kun tarinoihin on kunnolla eläytynyt. En mikään hippivihaaja ole, vaikka Touhossa tällaisia hippivivahteita ja ylitsepursuavaa optimismia onkin havaittavissa. Touho vain yksilönä saa tämän Ankkafanin sapen kiehumaan.

Mutta kuten elokuvissa, niin ilmeisesti myös sarjakuvissa, on tavoitteena herättää tunteita. Siinä Touho onnistuu sillä viha on yksi voimakkaimmista tunteista. Joten jääköön Touho vihastuttamaan lukuelämyksiäni vielä hamaan tulevaisuuteen.

Kirppareilta kultakimpaleita.

Parhaita Aku- ja Roope-tarinoita löytää ehdottomasti vanhoista taskukirjoista. Löysinkin kirpputorilta 4 taskukirjaa, joita minulla ei vielä ollut ja kotiutinkin ne hetkeäkään epäröimättä. Vaikka nuo vanhat taskarit ovatkin jo melko vanhoja, ei sitä tarinoiden sisällöstä ja laadusta uskoisi. Ei tule luettaessa koskaan mieleen, että ”tämä taitaakin olla sieltä 80-luvulta”, vaan tarinat kestävät aikaa loistavasti. Sekin on nuissa vanhoissa taskareissa hienoa, että monesti sama tarina kulkee läpi koko taskarin. Alkuun tulee esipuhe joka laukaisee tarinan ja johtaa ensimmäiseen kertomukseen. Esipuheen vaihtuessa tarinaan vaihtuu myös piirtäjä ja on hauska kun piirtojälki muuttuu yhtäkkiä. välillä on myös sellaisia pikkuisia tuon esipuheen kaltaisia jaksoja jotka pätkivät tarinaa osiin. Esimerkkinä tuossa yhdessä oli karhukopla joka koetti usean tarinan ajan keksiä keinoja Roopen rahojen saamiseen. Näissä valipuheissa he miettivät, että mikä meni edellisessä tarinassa pieleen ja sitten he saavat uuden idean ja seuraava tarina voi alkaa. MAHTAVAA!

Toinen mikä on hienoa vanhoissa taskareissa, on se, että kuvien välillä voi tapahtua uskomattomia asioita. Esimerkiksi jos Roope ja Aku alkavat tukkanuottasille ja Roope uhkaa Akua laudalla, jossa on naula, saattaa seuraavassa kuvassa Roopella olla kädessään torvipiippuinen haulikko ja Akulla ruoska. Seuraavassa kuvassa aseet saattavat olla taas erit.

Pakko vielä sanoa, että pidän tuosta, että joka toinen aukeama on värillinen ja joka toinen mustavalkoinen.