keskiviikko 16. toukokuuta 2012

You’re not late until you get there

Ollut mukava viikko töissä, mutta tämä Tyrnävältä töissä kulkeminen vie veronsa. Herräilen siinä suunnilleen 6 aikaan tai vähän ennen ja huonolaatuista unta tullee nukuttua monin öin. Illalla oon useimmiten 7-8 aikaan kotona, eilen puoli 10. 10 koetan laittaa nukkumaan, että saisi kunnon unet aina alle. Tuo huominen vappaapäivä kyllä maistuu hyvälle. Mahdollista olisi pitää ilmeisesti myös perjantai vapaata, mutta menen leikkaamaan yhtä videota koska asiakkailla on kova hinku saada se valmiiksi. En siis ole vielä aloittanutkaan sitä sillä se kuvattiin eilen ja tänään kuvasin yhtä toista videota.

Olipahan muuten tuskaista kattoa tuota Anthony Bourdainin No reservationsin Suomijaksoa. Tai no siis jakso oli hyvä ja hauska, mutta eräs äiti-tytär-naapuri trio veti sellaiset lärvit ja sössöttivät menemään, että iski myötähäpeä pintaan. Vaan ei kyllä tartte meidän ennää (ei tarttenu aiemminkaan) hävetä meijjän ruokia, ei etes sitä mustaa makkaraa.

Mää oon jo muutamia kertoja nähny parin viikon aikana unta jossa oon ulkomailla ja mua vainoaa sellanen 3 henkilön porukka. En koskaan muista, että minkä näkösiä ne on vaikka tiedän, että unessa ne tyypit on jotenki persoonallisen ja tunnistettavan näkösiä. Viime yönä ne tyypit piinas mua mun omassa asunnossa.  Hankin ulkopuolista apua, mutta se ei koskaan auttanut ja uni loppuu siihen, että päätän ite hoitaa ongelman, mutten muista sitä ratkaisutapaa koskaan herätessä, liekö edes etenen sinne asti. Jännä nähdä milloin sitä taas näkkee tuota sammaa unta. Monesti ennenki on ollut jatkuvia unia jotka on toistunut. Lähinnä sellainen, että joudun inttiin uudelleen ja tiedän unessa, että olen palvelukseni jo suorittanut, mutta sillä ei ole väliä, käytävä se on uudelleen. Sen tiesin johtuvan stressistä. Tiedä sitten, että johtuuko tuo nykynen unisarja työstäni, mutta ei kai sen pitäisi ahdistavia unia aiheuttaa koska viihdyn työssäni todella hyvin.

Loppuun jotain kipaleita jotka on ollut kovahkossa soitossa tovin.


Bama Lama Lo
Ruotomieli - (Ei soinut iloisesti) Bama Lama Loo
Foo Fighters - Arlandria
Pahat Agentit - Tyttöjen Punk
ELO - Don't Bring Me Down
Zdob si Zdub - So Lucky (tän olis pitäny viiä viisut!)

Jaa vaa on näitä biisejä soitossa tällä hetkellä nii paljo, että eipä niitä tänne kaikkia hyövää laittaa. Menis aamuun asti.

2 kommenttia:

ainoukonlintu kirjoitti...

mä haluaisin kommentoida tota sun unihommaa, mutta mun aivot on tällä hetkellä liia jumisa siihe. sen sijaan kommentoin sitä mihin mun aivolöllyröiden suorituskyky tällä hetkellä soveltuu paremmin: sää kuuntelet hyvää musiikkia! tää on todettu kyllä ennenki, mutta todetaan jälleen. ylläripylläri oli toi listauksen viimeinen potilas! en osannu oottaa, mutta toisaalta, miksipä ei; onhan se sentään moldovalaista hc-punkkia yhtyeen omien sanojen mukaan :D hyvä viisu, mää kuuntelin tota yhteen aikaan ihan hulluna! myös mm. ELO on mahtava, tääki täytyi mainita!

Niko kirjoitti...

Olipahan tuo jotenki tönkästi kirjotettukki tuo uni ku puolet oli jo unholassa. Illalla naputteli tekstin. Kyllä sitä kiva o kuunnella hyvempää mussiikkia entä huonompaa :D