torstai 28. kesäkuuta 2012

I (DO NOT) volunteer as tribute

Tällä viikolla olen pääasiassa istunut editissä, mutta tiistaina toimin casting tilaisuudessa kuvaajana. Otin jokaisesta castingissa käyneestä ihmisistä video pätkän ja stillit. Ensin toki rakensin valotilanteen kuvauksia varten. Kävi kyllä hauskoja persoonia esiintymässä. Hyvittavinta oli ehkä kun eräs henkilö todisti taitonsa puhumalla kuin Aku Ankka.

Oli kyllä aivan hauska tehdä tuollaistakin. En ole ennen casting tilaisuutta ollutkaan kuvaamassa. Mahtavan monipuolisesti olen kyllä päässyt tekemään hommia tuolla töissä. Ei uskaltanut ennakkoon arvuutellakkaan tuollaisesta. Päivätkin menee todella nopeasti.

Tässä pari räpsyä tiistailta.

Valo valmis.
Ääni valmis.
Overhead standissa ruuvvit kiriällä.
Kuten myös manfrotton pikkujalustassa.
Kamera valmis.
Seiso tässä...
... ja katso kameraan. Älä jännitä.

Eilen editoin useaakin videota ja ehkä hassuinta oli Venäjänkieliseen videoon asetella Espanjankielisiä tekstityksiä. Vähän oli välillä vaikea arvuutela, että mistä kohden lauseita oikein uskaltaa katkaista, mutta ihan muutamalla pienellä muutoksella video kelpasi asiakkaalle.

Eilen päätettiin kultsin kanssa käydä leffassa ja kaikista ennakkovaroituksista huolimatta ajattelimme antaa mahdollisuus Hunger Games elokuvalle. Ohessa muutama kuva ilmaisemaan päällimmäisiä tuntoja mitä elokuvasta jäi.

"Hei! Minähän voisin kuvata tämän! Jookosta!"


"Ja minä editoin sen! Mikä on editointi?"

Ja sitten teatterissa.
Oli kyllä ihan uskomatonta kuraa. Leffan idea oli ihan hyvä (ylläri kun varastettu Japanista), mutta toteutus kyllä oli rankasti katsojaa aliarvioiva. Toki siihen varmasti vaikuttaa, että tuo pohjautui nuortenkirjaan ja en varmastikaan kuulunut kohdeyleisöön. Yksikään juonenkäänne ei tullut yllätyksenä vaikken kirjaa ole ikinä edes nähnyt. Kaikki oli niin ennalta-arvattavaa ja pliisua. Woody Harrelson oli tämänkin elokuvan suola, mutta oli kyllä kokki ehkä liian vähän käyttänyt tätä elementtiä tässä. Tahdon elokuvan jossa voin elää mukana ja kannustaa sankaria. Tahdon olla onnellinen sankarin onnesta tai pelätä hänen henkensä puolesta. Missään vaiheessa ei päässyt elokuvan hahmojen mukaan kunnolla.

Yksi iso tekijä tämän elokuvan kusemisen kannalta oli sen tekninen toteutus. Kuvaus, valaisu ja leikkaus oli kautta elokuvan suhteellisen hirveää. Muutamissa kohdissa se ei häirinnyt ollenkaan mutta kuitenkin lähes koko ajan. Ja ei se tekninen suoritus monissa elokuvissa välttämättä edes häiritse kun juoni pelaa, mutta jostain syystä tuossa leffassa se oli kuin olisi märällä rätillä pieksetty vasten kasvoja.

Kuvakulmat ja niiden väliset leikkaukset töksähtelivät todella pahasti ja monessa kohdassa suojaviiva ylitettiin niin raakasti, ettei se millään muotoa ollut perusteltua ja nuo virheet hyppivät läpi elokuvan silmille.

Tuohan todisti taas sen, että Japanilaiset osaa. Battle Royale on niin paljon parempi elokuva kuin Hunger Games. Siinä sai jännittää ja elää mukana. Tekninen toteutus ei häirinnyt eikä häikäissyt. Aina ei siis kannata kikkailla jos ei vain osaa.

Viereisessä salissa näytettiin uusinta Men in Black elokuvaa ja tuolta omasta salista ulos astuessani hetken jo toivoin, että kuvan kaveri olisi kyseisen laitteen kanssa minun eteeni astunut.

Viikonloppuna suuntaammekin tuohon Hailuotoon saareilemaan. Siellä on Bättre Folk musiikkifestivaalit joita menemme fiilistelemään. Eniten ehkä odotan Pertti Kurikan Nimipäivät nimistä punk-bändiä. Harmittaa etten ole vieläkään kerennyt käydä katsomassa Kovasikajuttu-dokumenttia joka kertoo tästä kyseisestä bändistä. Erittäin sympaattiselta bändiltä vaikuittaa ja uskoisin niin dokumentin kuin live-esiintymisenkin olevan timanttia.

Tässä Kovasikajutun traileri:

2 kommenttia:

S. Kauppinen kirjoitti...

Hehheh. Ammattitauti, kun ei näe leffoissa muuta kuin virheitä!

Kattelin Battle Royalen muutama kuukausi sitten ja kyllä se oli nii hyvä, kuin muistinkin.

Niko kirjoitti...

Kyllähän sitä niitä virheitä nykyisin tulee aina huomattua, mutta harvoissa leffoissa häiritsee nuin paljon kaikki nuo kömpelyydet.