lauantai 22. syyskuuta 2007

Haavoittuneen, pienen miehen askeleet...

...ne kuljettaa vaikka ei jaksa. Niin kulettaa, läpi tämän tylsän viikonlopun. Hekumoin ajatuksella, että saisin ylhäässä yksinäisyydessä vietellä viikonloppuni täällä kotosalla vaan kaipaan kuitenki ihmisiä ympärille. Eilen oli hauskaa käyä piipahtamassa Jarin luona limingassa, katsottiin muunmuassa eräs hieno elokuva. Kinasteltiin myös säpinöistämme, joita Jarilla on enemmän.

Minä sitten lähden saksaan ensi maaliskuussa. Ilmeisesti menen sinne kolmeksi viikoksi kuvaamaan jotain saksalaista saippuasarjaa. Kuullostaa vähintään hauskalta.

Onneksi ei tarvi vielä huomenna mennä takaisin haapavedelle. Mennään koulun kanssa johonkin elokuva festareille maanantaina niin ajattelin hipsiä sinne täältä kotoa suoraa. Toivottavasti siellä on hyviä pätkiä jotka herättäisi jonkulaisia tunteita (jotain joka saisi toteamaan, että leffahan toimii).

Ilimat alakaa viilennee ja puut alakaa jo ollee meleko keltasia, eli ihan mahtavaa. Pihalle ko menee ja on semmonen viileä ilma niin sitä piristyy heti erilailla. Ja onhan se helvetin kaunista kun puut on keltasia. Syksy on mahtavaa aikaa, tekisi mieli vain samoilla tuolla ja imea itteensä inspiraatiota luonnosta ja tästä ilmasta.

Meni melkein jo liian imeläksi vetistelyksi tuo. Lopettelen tältäerää etten mittää yltiöpäistä paskaa kirjoita.

Soi ja raikaa: Soulstab - The Uuh Aah Dialog
En lainaile nytte mittää.

torstai 13. syyskuuta 2007

Open up, coconut.

Tästähän sitä jo M.A Numminenkin veisaili Pedron kanssa melkoisen realistisesti eläimiä imitoivissa puvuissaan. He vain kysyivät, otsikosta poiketen, että "kuinka?". Niin, kookospähkinän avaaminen, avaan pääni. En silti fyysisesti sitä tee, ei vielä oikeen kerkeäsi kuollakkaan. Avvaan siis ajatuksia taas ja kirjoittelen tänne.

Ekana voisin mainita tuosta juomattomuudesta... Niin, helposti olen ollut ilman, ei ole vielä kertaakaan tehnyt mieli juoda. Vaan eihän tässä kauaa ole mennytkään. Silti olen erittäin optimistinen sen suhteen, etten enää retkahda.

Kirjoittelen tätä tekstiä auvoisasta paikasta, eiku jaa.. Olenkin kotonani tyrnävällä, auvoisasta ei tietoakaan. Ei täällä sinänsä ole mitään vialla vaan ei täällä mitään mieltäylentävän hohdokastakaan ole. Aika vain matelee kun sitä miettii, perseellään istuen, että helvettiäkös tässä. Tekemistä ei ole nimeksikään (ja mun nimessähän on vaan 4 kirjainta. Joillakin on siis vielä vaikeampaa). Otin mukaan pari leffaa mutta alkoi masentamaan koska olen vienyt opistolle isomman televisioni ja tämän kotona sijaitsevan katsominen ei tunnu miltään. Ihan kuin katsoisi kännykän näyttöä, melkein yhtä pieni tuo on. Onneksi on sentäs tietokone, sohva ja nojatuoli (unohtamatta ihanaa maitoa jääkaapissa).

Meikä saattaa lähtiä muute saksaan ens maaliskuusa. Ihan heitin tälläsen välikommentin tänne. Tää ei oo yhtää varmaa vaa niin ne opettajat vähä uhittelivat, että sinne pitäisi mennä, cool.

Viikonloppu edessä, eikä ole mitään tekemistä. Pikkusiskokin kuulemma lähtee Kalajoelle joten ei kerkeä laittelemaan minulle rastoja (kyllä, laitan ne suuresta vastustuksesta huolimatta). Ouluunkaan en välttämättä uskalla lähteä sillä siellä menee rahaa tuhottomasti kun kuitenkin sortuu osteleen leffoja ja meneen kavereille ja sitten sitä menee kuitenkin johonkin känkkyläänkin (pizzeria) ja niin edelleen.

Jotenkin tekisi mieli kirjoitella jottai tosi syävällistä tekstiä tänne tai jotain tunteikasta. Mutta en minä vain kehtaa. Ei täällä välttämättä käy edes ketään vaan en silti uskalla moiseen ruveta.

Soi ja raikaa: Betrayal - Rejected
Veisusta lainattua: Sometimes life sucks, sometimes it kicks you in the.... HEAD!

sunnuntai 2. syyskuuta 2007

Hei hulinaa!

Olisikin hulinaa. Viettelen viikonloppua täällä Haapavedellä ja tekemisestä ei ole pulaa, eiku jaa, siitä nimenomaan onkin pulaa. Eilinen meni ihan huomaamatta ohi ja ainoa hyödyllinen teko oli astioiden tiskaaminen. Muuten päivä menikin koneella istuessa ja telkkaria katsoessa. Tänään varmaan menee samaan tahtiin tämä päivä.

Juomattomuus on pitänyt ja toissapäivänä olikin siitä jo koettelemus kun täällä oli bileet. Ei koko illan aikana tehnyt kertaakaan mieli juoda. Joinkin vettä koko illan ja olin menossa mukana. Hyvältä vaikuttaa siis sen suhteen. Minua sanottiin suloiseksi pandaksi. Tiedä sitten oliko vittuilua vai ei.

Ensi viikonloppu ja sitä seuraavakin menee sitten kotosalla. On muutamia velvotteita jotka täytyy käydä hoitamassa. Sen jälkeen voinkin taas opistolla asustaa pitkiä pätkiä. Pitänee kysellä, josko Jari olisi Limingassa niin ehkä voisimme käydä oulussa pyörähtämässä. Toki tarjoaisin autokyydit niin ei tarvisi busilla kurvailla.

Kirjoittelin nytkin vain, että menisi aika siihen asti, että keihäs finaali alkaisi telkkarissa. Ja nyt se alkaakin.

Palaillaan.

Soi ja raikaa: Quit Your Dayjob – Pissing On a Panda
Lainaus biisistä:
It's cool pissing on a panda, really cool pissing on a panda.
Ratkiriemukas veisu vaikkei nyt itsellä olekaan mielihaluja pandan päälle kuseksimisesta.

tiistai 28. elokuuta 2007

To salve and salve not

Salvata ja ei salvata... Siis tuo otsikko joka ei sinällään liity mitenkään mihinkään. Vain sen verran, että se sattuu tuossa töllön ruudussa olemaan kun kohta lähtee pyörimään jakso Ren & Stimpy nimistä huttua. "Ilta-saduksi" se vain siellä naurattaa. Empä ole tänne mitään aikoihin kirjottanut kun ei mitään ole koko kesänä sattunut. Nyt sitten koulu alkoi ja pitäisi varmaan jotain alkaa tapahtumaan.

Ei ehkä pitäisi tänne alkaa tästä mainitsemaan mutta ajattelimpa nyt lopettaa alkoholin käytön, toistaiseksi. Se miksi tänne en välttämättä olisi tahtonut asiasta kirjoittaa johtuu siitä, että tässä alussa on suuri vaara ratkeamiselle. Vaan nyt aluksi tarkoitus olla kuukausi ilman alkoholia. Jos onnistuu ja ei tee pahaa niin sitten pitemmän aikaa.

Koulua tässä tullut viikko taaplailtua. Perus meininkiä. Jatkui siitä mihin viimevuonna jäätiin. Koko ajan jossain on kauheita bileitä ja porukka on entistä sisäsiittoisempaa. Jokapaikassa kaikki kutevat ja kaikilla on joku kainalossa, melkein. Yksinäisen suden elämä on joskus rankkaa. Mutten jaksa moisesta asiasta masentua hetkeksikään.

Kirjoittelin tässä tätä tekstiä vain odotellessani tuon piirretyn käynnistymistä.

Nyt kun koulu on alkanut niin tällekkin blogille siunaantuu aikaa ja kirjoittelen tänne vähän useammin.

Ei soi musiikki kun on yö.
Lainattua. "Täällä on ihan homona marjoja!"
Lainattu: Míro 6v

torstai 12. heinäkuuta 2007

-Kuulenko harhoja vai näenkö näkyjä. Ei helvetti! Mikä se oli? Tuokin tuossa vain tivaa vaustausta. Helvetin pygmi, ei tiedä etten kuullut hänen esittämää kysymystä nähdessäni samalla sen mitä näin. Luoja... Olenko töissä. Miten helvetissä? Kaikki on kuin unitilasta. Olenko helvetti oikesasti tässä hihnalla ja iskikö se salama tuonne pihaan vai ei. Ja mitä tuo yksi minusta tahtoo. Voi luoja. Olen kusessa. Katson häntä vain silmiin, nyökkään ja jatkan töitä. Kaikki hyvin... Toistaiseksi.

Tuollaisia tuntemuksia oli töissä yhessä välissä. En olekaan kirjoitellu tänne vähään aikaan ja se johtuu ihan siitä, etten ole jaksanut. Eipä sillä. Ei ole paljoa kerrottavaakaan. Folkit on kaukana takana ja "lomani" jatkui normaalisti työn merkeissä. Viimeviikonloppuna onneksi oli pientä rentoutusta ja hupia kun kävin kaverini kanssa mökillä saunomassa ja olutta maistelemassa.

Töissä tässä vielä Kuopio-Rockiin asti jonne haen liput huomenna. Sitten onkin koulun alkuun asti lomaa. Tuona aikana on tarkoitus käydä kaverin kanssa ajelemassa pohjoisessa suomessa ja telttailla siellä viikon verran. Inari järvellä käymme ainakin.

Rastatkin ovat menneiden päivien lumia. Tosin uudet kuidut tuossa jo odottavat niin saa sitten nähdä millon ne päähän saan.

Muistelen, että piti kirjottaa jotaki tärkeetä tai hauskaa vaan kerkesin unohdaa, päivittelen jos tässä muistuu mieleen.

Moro

Soi ja raikaa: Ruotomieli - Vanha haiseva sydän
Lainaus biisistä: "Laitan laatikkoon sydämen, rikkinäisen, vanhan, mädän. Huulilta korpin maistan vanhan ikävän."

tiistai 26. kesäkuuta 2007

"Every time I hate myself, you love me, forgive me"

Ompahan aikaa vierähtäny taas. Mitään kovin merkittävää ei ole tapahtunut. Juhannusta tuli vietettyä ja töissä mummot ovat olleet perinteisen irstaina.

Nyt istun masennuksen kierteessä täällä haapavedellä kämpilläni (yksin [Simo on naisen luona niinkuin olen asiaa pedannutkin jo pitkän aikaa]). Vituttaa sinänsä ko miettii koko elämäänsä. Ikää 21 vuotta ja mitään ei aikaan oo tullu saatuna. Ei ole naista, ei ammattia, ei mitään. Koulusa menee jotenkuten. Se kuitenkin on varmaa, että ala on oikea. Folkeilla nyt mukamasten olen. Tänään koottiin koemielesä monikamera. Myös Hdv-kamerat monikameraan koska meillä on uusi kuvamikseri.

Pakko myöntää, että nykyinen tilani on humalainen ja olen ilmeisesti viimeinen hereillä oleva henkilö rakennuksessa.

Mutta en osaa kovinkaan värikkäästi tästä tylsästä elämästäni juury nyt kirjoittaa..

Soronoo. (kait joku tapa sanoa morjens.)

Soi ja raikaa: Soil - Redefine
Lainaus biisiin:
And every time I lose control,
you help me, you save me.
And every time I lose myself,
you find me, redefine me.

lauantai 9. kesäkuuta 2007

"Sä ajat mut juomaan, tyttö, mut ajat kohti katuja."

Eilen oli leppoinen päivä. Töiden jälkeen kotiin suihkuun ja kesävaatteiden vaihtoon ja sitten kaupan ja alkon kautta singahdin ouluun missä kavereiden kanssa mentiin Ainolanpuistoon istumaan päivää ja iltaa. Oli todella mukavaa. Aika meni ihan siivillä siinä juodessa, grillatessa ja jutellessa. Palloakin sitten humalan noustua potkittiin.

Aah. Kuvauskeikallekkaan ei tarvi mennä ennen torstaita (äsken sai tietää) niin on sitte siihen asti vapaata. Melko autuas olo. Nyt varmaan osaa jopa arvostaa vapaata ku o töissä hetken ollu. Alkulomahan meni valitellessa tekemisen puutetta. Nyt jos vaikka sortuisi auringon ottoon ja laiskotteluun ihan huoletta.

morjens!

Soi: Ruotomieli - Häviäjät
Lainaus veisuun:
"Kun me kaikki häviäjät, epäonnistujat ja yksinäiset
häviäjät, juurettomat erilaiset
rohkeuden rippeet kerätään me kolehtiin
jolla ostetaan me oikeudet meidän elämiin
ja huudetaan:
painukaa helvettiin!"