perjantai 22. helmikuuta 2013

Nyt menee lujaa

Oon nyt tuolla uudessa paikassa ollut töissä 4 päivää. Eilen päällikkö tuli juttelemaan kanssani. Hän halusi kertoa, että palkkaani tullaan nostamaan ensiviikosta lähtien ja että minun asenne on ollut niin hyvää, että voitaisiin alkaa opettelemaan minun kanssa lähetyksen ja lähetyspäivän ohjaamista. Melkoista! On kyllä hienoa, että omaa työpanosta arvostetaan ja siitä saa kehua molemmista firmoista missä olen hommissa. Silti pelottaa, että riittääkö sekään. Haaveenahan on siinä suhteessa stressitön elämä, että vakityö olisi hieno olla olemassa vaikka onnistuneella freelancerin toiminnalla voisi tinata enemmän. Silloin vain riskit ovat suuremmat. Ja nyt kun menee näin lujaa, niin se mahdollinen äkkipysäys pelottaa eniten.

Pitääkin opetella vielä enemmän elämään tässä ja nyt ja nauttia kyydistä.

Soi: Riutta -  Olen Nähnyt Parempaa

torstai 14. helmikuuta 2013

Uusia hommia

Alotin tänään tekeen keikkaa myös YLE:lle. Soittelivat alkuviikosta, että entinen opettajani oli minua siellä suostutellut ja sain paikan ilman, että paikkaa hain tai että he olisivat työnäytteitäni nähneet. Aika jännää. Vakipaikka ei siis kyseessä ole, vaan olen tuntityöläinen ja teen keikkaa kun sitä on minulle tarjolla. Nyt näyttäisi ihan kivasti olevan. Ja tuo ettei työ ole täysipäiväistä mahdollistaa sen, että voin edelleen tehdä keikkaa myös tuonne Klaffille, missä olen harjoittelun jälkeen aika paljon keikkaa tehnytkin.  Ja kyllähän siitä melko nätisti maksetaan kun freelancerin palkalla tekee kahteen paikkaan hommaa.

Tänään tosiaan oli eka päivä ja tuntui hyvältä. Henkilökunta on mukavaa ja talon toimintatavat ovat loogisia. On myös hienoa, että tuolla käytettävä laitteisto on sellaista josta minulla on paljon kokemusta.

Soi: Kingston Wall - Time

perjantai 8. helmikuuta 2013

Ylimääräset levyt käyttöön

Ostin jokin aika sitten kirpparilta pari laatikkoa levyjä könttäsummalla ja ihan summassa. Noh. Eihän niistä kaikki todellakaan ollut sellaista mitä tulee kuunneltua, joten pitikin alkaa keksimään levyille käyttöä.

Käännykällä nappasin kuvankin tähän.
Osa levyistä meni seinälle. Lisäilen tuohon vielä muutamia kunhan haen lisää kiinnitysmateriaalia. pienellä lämmöllä uunissa metallisen kulhon päällä nuista voi sulattaa hauskoja kulhoja ja ainakin pari levyä ajattelin uhrata tuohon kokeiluun. Tarkoitus olisi testata myös sulattaa levyyn 90 asteen kulma jolloin sen voisi laittaa seinälle nurkkaan kiinni. Jos kokeilut ovat onnistuneita, niin laittelen tänne esille kuvia niistä.

Soi: Quit Your Dayjob - Bodypoppers

tiistai 5. helmikuuta 2013

Kaupan kautta

Kaupoissa näkee aina ihme porukkaa. No näkee niitä varmasti muuallakin, mutta kun kaupassa nyt oleensä on normikäytännöt olemassa, joiden mukaan ihmisten tulisi toimia, niin silloin nämä vastavirtaan kroolaavat erottuvat niin hyvässä kuin pahassa.

Eilen näin kaupassa miehen joka oli selkeästi katujen sankari. Ränsistyneet vaatteet ja rusketus joka ei johtunut auringossa lekottelusta vaan oli iholle kertynyttä likaa. Tämä sankari oli sijoittanut itsensä keksihyllylle kun minä ensihavainnot hänestä tein. Siinä missä normi ihminen tutkailisi keksipakettien sisällysluetteloita ja vertaisi hintoja, tutki tämä mies ihan suoranaisesti pakettien sisältöjä. Siinä aivan reteästi mussutti menemään muutamankin paketin tuotteita. Siinä vaiheessa kun hän huomasi minun tarkkailevan toimiaa, hän lähti juoksuun. Kassoja kohti suunnattu pyrähdys tyssäsi kuitenkin alkuunsa kun vartija pysäytti miehen ja saattoi sivummalle. Ilmeisesti hän oli nautiskellut muidenkin hyllyjen tuotteita, sillä en usko vartijan millään ehtineen paikalle pelkästään tuon keksitapauksen perusteella.

Kaupoissa myös saattaa keksiä uusia sanoja altistuessaan erilaisille ihmisille. Minulle kävi myös näin joutuessani korvakäytäville suunnatun saasteen sekaan. Aivan oikein, 5-6 teinityttöä kiroilemassa, haukkumassa kavereitaan ja juoruilemassa noin nyt muutenkin. Aivan liian paljon kerkesin tuona lyhyenä heidän lähettyvillä vietetyn hetken aikana oppia heidän tutuistaan. Suurin osa oli lutkia, ainakin jollakin tapaa. Ja tästä keksinkin sen sanan: "Lutkaliipaisin". Näillä teinitytöillä tuntui jokaisella olevan lutkittelun kohde ja joillain se oli todella suoraa ja joillain vähän kiertelevämpää. Mainittakoonkin, että lutkaliipaisin sanaa käyttäessä tulisi myös liipaisinsormen herkkyys mainita, ettei tuosta liipaisimesta puhuminen jäisi vajavaiseksi. Muutamalla tytöistä tuon liipaisimen käyttö oli suht maltillista mutta muutamilla liipasinsormi jakeli kaukauksia kuin rosvokopla Alex Myrphyyn, jonka jäänteistä rakennettiin myöhemmin Robocop. Vielä yhteenvetona: Jos tahtoisi puhua tuosta tilanteesta jälkeenpäin, niin voisi sanoa, että "Kauppareissulla kohtaamassani 5-6 teinin porukassa teinillä x oli todella herkkä lutkaliipaisin." tai "Kauppareissulla kohtaamassani 5-6 teinin porukassa teinillä x oli melko maltillinen lutkaliipaisin."

Kuin taskuvaras, anastin tämän kuvan netistä.

Soi: Kingston Wall - Time

perjantai 1. helmikuuta 2013

On a higher note

Musiikkikokoelma on karttunut taas kivasti ja mainittakoon heti parista hienosta hankinnasta.

Ruotti, meillon ropleema
Quit Your Dayjob - Sweden We Got A Problem
Quit Your Dayjobiin tutustuin joskus 2005 tai 2006. Haapavedellä opiskelemassa ollessa kuunelin kämppiksen pelailua Frets on Fire pelissä (vähän niinkuin guitar hero). Eräs pelin kappale, ilmeisesti kuitenkin itse netistä jossain biisipaketissa ladattu, oli Quit your Dayjobin Pissing on a Panda. Tuo kappale huvitti mieltä ja korvaa sellaisissa suhteissa, että otin asiakseni kuunnella bändin tuotoksia silloin tällöin. Koskaan en cd-lebyjä ole juuri ostellut ja tämä onkin kyseisen bändin ensimmäinen levy jonka itselleni hankin. Ja onhan se kova! Letkeää surffi/dance-punkia

Mustetahroja
The Ink Spots - Best Of The Ink Spots
Tähän bändiin tykästyin myös pelin kautta (Jes! En tätä kirjoittamaan alkaessani tajunnutkaan, että pelien kautta lyötyminen yhdistää näitä levyjä.). Fallout 3:sta pelatessa ja ydinsodan jälkeisillä erämailla samotessa rannekkeessa oleva radio soitti monesti kyseisen bändin biisejä. Sopi maisemiin ja tunnelmaan hienosti. Tämä bändi vaikutti 30 ja 40 luvulla ja oli sikäli jännittävä, että niin tummaihoiset kuin valkoisetkin pitivät tästä. Joka tilanteeseen tämäkään levy ei sovi, mutta mukavan tunnelman tällä saa aikaan. Biiseissä on mahtavia puheosuuksia miellyttävän möreällä miesäänellä. Nuissa kohdissa yleensä hehkutetaan suura ylistystä jotain naista kohden.


Maistiaisia silvuplee!




Sitten viimekirjoittelun on työkeikkojakin ollut muutamia ja mukavaa on niidenkin kanssa ollut. On tullut kuvattua uudenlaista painokonetta ja lumilinnan avajaisiakin. Ja tulossa olisi muutaman mainoksen assarointia tuossa tovin päästä, eli ihan kivalta näyttäisi sitenkin.

Jostain syystä ei vieläkään ole täysin terve olo. Pitäsi kai alkaa jotain vitamiineja tai rohtoja syömään kun on vähän koko ajan vetämätön olo.

Soi: Gabi & Mara - Sisiliskojuna

Ps: En kannata pandojen päälle pissimistä. Hyi!

Always to say goodbye, causes a little pain

En hirveästi tästä aiheesta ala tänne kirjoittamaan, mutta manittakoon, että parisuhde tuli tiensä päähän tuossa viime viikolla. Ei mitään draamaa ja ihan yhteisymmärryksessä asia sujui ja vielä hetki yhdessä asutaan, kunnes uudet asuntojärjestelyt saadaan kuntoon. Vaikka tuo viimeviikolla pahasti riipaisikin niin kyllä se oli paras ratkaisu. Molemmat olimme sitä mieltä.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Vaihteeksi kipeänä

Mikähän kumma siinä on kun syksystä tähän päivään asti olen ollut kipeänä useammin kuin monena aiempana vuotena yhteensä. Eilen oli kuumetta ja kurkku sekä nokka on tukossa. Mutta eipä se auta kuin parannella ittensä. Lauantaina olisi tiedossa 15 tuntinen kuvauskeikka ja aion kyllä siihen osallistua. Kuume onkin jo onneksi laskenut ja nyt on vain tätä räkätautia jäljellä.

Vaan onneksi on kipeänäkin kuitenkin tekemistä kun voi pelata, katsella leffoja tai kuunnella musiikkia. Musiikin kuuntelu onkin nyt mukavempaa kun korvasin tuon minun muovisen lp-soittimen irvikuvan kunnon soittimella. Ostin käytettyänä Technicksin soittimen jonka kytkin kotiteatterilaitteisiin kiinni. On vain eri mukava kuunnella verrattuna aiempaan. Tuossa vanhassa soittimessa ei ollut mitään ulostuloliitäntöjä äänelle, ainoastaan huonolaatuiset sisäänrakennetut kaiuttimet.

Hienosti kyllä toiminut ja tuossa kuvassa Riston levy pyörimässä. Säätömahdollisuuksiakin on vanhaan verrattuna enemmän. Pidän myös siitä, että tuo on puoliautomaattinen. Eli kun levy loppuu, niin tuo varsi nousee itse ylös ja palaa omalle paikalleen.

Soi: The Radio - Don't Give It Up


tiistai 8. tammikuuta 2013

Mutka Torniossa

Käväisin mutkan Torniossa kuuntelemassa ohjeita opinnäytetön työstöä varten. Ei mitään maata mullistavaa, mutta tuntui silti itselle sellaiselta kaivatulta potkulta persauksille. Jospa se siitä.


Tässä pätkä jonka huvikseni kuvasin matkalla Tornioon. Eli Oulu - Tornio kahdessa minuutissa. (Räpelsin tuon kasaan movie makerilla, niin siksi on niin tunkkasen näköinen kuva kun en sitä päässyt säätämään.)

perjantai 4. tammikuuta 2013

Quantity over quality

Voi raato. Ostin kirpparilta sikana säkissä kaksi laatikollista levyjä katsomatta edes mitä kaikkea siellä on. Olen muutaman kerran loninut nuo läpi ja vieläkin vähän ymmällään olen, että mitä tuli tehtyä. Joku 15-20 mielenkiintoista yksilöä löytyi joita pitääkin alkaa koekuuntelemaan heti huomenna. 100 levyä siis tuossa. Hintaa oli 10€.


Edellisessä kirjotuksessa mietin sitä, että onkohan niitä työhommia vielä tulossa. Tänään heti aamusta tuli uusi keikka tietooni. Eli hyvältä näyttää jo nyt.

En näköjään taaskaan pitänyt lupaustani ja kirjoittanut mistään järkevästä. Mainittakoon kuitenkin, että tänään seikkailin useamman tunnin kirppareilla ja muissa kaupoissa. En juurikaan etsinyt mitään tiettyä ja ehkä siksi nuo levyt olivatkin ainoa ostos. Nyt otankin tavoitteeksi etsiä jostain kaupasta jonkinlaisen laatikon/arkun nuiden levyjen säilyttämiseen.


Soi: Dark Tranquillity - White Noise Black Silence

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Uusivuosi ja mussiikkia

Vuosi vaihtui ja 2012:sesta jäi erittäin positiiviset tunnelmat. Ekaa kertaa koskaan pääsin tekemään sellaisia asioita mistä oikeasti pidän. Työrintamalla siis. Harjoittelun jälkeen sain paljon keikkaa siitä firmasta mitä olen pitänyt Oulun parhaana jo pitkään. Tulevaisuus onkin nyt itsestä kiinni ja saa nähdä miten vuosi lähtee käyntiin. Muutama keikka jo on tiedossa. Joskus tuli epäiltyä itseä, että vaikka koulussa pärjää ja pystyy tekemään, että mitä sitten kun se oikea testi tulee kohdalle. Riittääkö se oma osaaminen sitten oikeasti kuinka pitkälle. Ja olen kyllä niin positiivista palautetta saanut työstäni, että kallistun uskomaan siihen, että pystyn tällä alalla työskentelemään.

Mutta joo. En nyt viitsi enempiä paasata tuosta aiheesta. Voisinkin siis tässä vähän mainita uusimmista levyhankinnoistani.


Paras ensin. Tämän sain joululahjaksi kullaltani. Olenkin jo pitkään tätä levyä ollut ostamassa, mutta kun se tovi sitten loppui LevykauppaÄx:n hyllyistä niin se sitten jäi. Ennen joulua huomasin levyä kuitenkin saapuneen lisää ja olikin helppo esittää lahjatoive. Levyllä on mahtavia kappaleita ja Eddien ääntä kuuntelee mielellään. Mukaan tuli hienona bonuksena iso lehtiö jossa on upeita valokuvia joihin on lisätty kappaleiden sanat.

Harri Marstiolta ostin parikin levyä ja tämä Ilon Sekunnit oli niistä hieman kehnompi. Harrin upea ääni pelastaa tämän levyn koska kokonaisuus tässä ei ole ihan huippu. Ei nyt parilla ensikuuntelukerralla noussut mitään timantteja. Ei silti kehno ostos ja aikomuksena onkin hankkia kaikki levyt kyseiseltä artistilta.

Stip-tease oli Harrin kolmas levy ja se on erittäin hyvä. Aiemmin olen tänne maininnutkin siitä ensimmäisestä evystä joka totteli nimeä Marstio. Nämä kaksi ovat parempia kuin ilon sekunnit, mutta tämä on eheämpi kokonaisuus eikä biisien tyylit heittele niin paljoa, että se häiritsisi. Monesti kun tulee laitettua levy pyörimään ihan fiiliksen mukaan ja liika hajonta rikkoo tunnelmaa. Nimikkobiisi etenkin on hieno. Näitä kuunnellessa pitää kovasti harkita lähtevänsä Marstion duo keikalle huhtikuussa. Pitää ensin vähän ottaa selvää että soittelevatko he Marstion omaa tuotantoa vai jotain muuta. Niin ja sivuhuomiona mainittakoon, että ostin Pedros Heavy Gentlemenin levyb kirpputorilta jokin aika sitten koska siellä oli Harri Marstion Romany Violin kappale joka on ihan uskomattoman hieno!
Olen alkanut lämpenemään Palefacelle jo sen verran, että ostin herran levynkin. Suomalaiset räppärit ovat minusta yleensä melko vastenmielisiä musiikillisesti, mutta Palefacen musiikkia oikeasti jaksaa kuunnella. Tällä levyllä on esimerkiksi hieno kappale nimeltä "Miten historiaa luetaan.". Ostankin muuten monesti levyjä yhdenkin kappaleen takia. Mutta ei tämä levy ensikuuntelun jäljiltä tuon yhden kappaleen varaan jää. Palefacen kuuntelun olenkin aiemmin suorittanut YouTuben kautta.
Dire Straitsista olen pitänyt aina. Tuossa eräänä päivänä loniessani käytettyjen levyjen hyllyä oikein hämmästyin tämän levyn osuessa käteeni. Kuinka minulla ei ole vielä ainoatakaan levyä kyseiseltä orkesterilta? Ostinkin tämän maksi sinkun sen kummempia miettimättä koska Your latest trick on yksi suosikkikappaleitani tältä bändiltä. Pitääkin ostella lisää heidän levyjään kunhan seuraavan kerran levykauppaan eksyy.

Riston Sähköhäiriöön levy on toinen Riston vinyyli jonka hankin. Ensimmäinen kantoi nimeä Risto. Sekin tuli yksivärisen kannen kanssa. Se oli valkoinen. Tämä on hienon pinkki. Riston musiikki toimii parhaiten livenä ja keikalla on tullut onnekseni käytyä useamman kerran. Mutta kyllä tätä kuuntelee levyltäkin. Ja mielellään kuunteleekin! Mahtavia kappaleita ja hienoja lyriikoita. Tämän levyn helmiä minulle ovat: Putoan kaivossa ja Elävä ihmisjumala. (heti kun kirjoitin nuo kaksi kappaletta teki mieleni kirjoittaa heti perään levyn loputkin kappaleet).

Vesa-Matti Loiri on hieno mies. Hänen tulkintaansa on ilo kuunnella ja minusta on piristävää kuunnella välillä näitä kappaleita joita hän on nuorempana äänitellyt. Tällä levyllä kappaleet ovat Reino Helismaan sanoittamia iskelmiä. Reppu ja reissumies on niin hieno kappale ja varsinkin tämän levyn versiona, että väkisin tulee hyvälle mielelle. Ehdottoman hyvä ostos.
Joo-o. Pitääkin koettaa keksiä jotain oikeaakin asiaa välillä tänne eikä vain käydä välillä jotain sekalaista rustailemassa.

Soi: Harri Marstio - Romany Violin

Kuunnelkaahan tekin

tiistai 4. joulukuuta 2012

Tiistaille pieni random fakta

Kun pelaan kännykällä Angry Birdsiä, niin aina kun pääsen kentän läpi näytän sormilla ilmassa ennen pisteiden ilmestymistä, että kuinka monta tähteä oletan saavani.

Soi: Harri Marstio pyörii levysoittimessa.

torstai 29. marraskuuta 2012

Jenkit...

Ärsyttää miten avutonta sakkia ne on. Joka paikkaan pitää iskeä varoituksia etteivät nämä järjen jättiläiset vain tappaisi itseään. Harmillisesti tämä tapa leviää myös muun maan tuotteisiin. Tosin niitä rahdataan paljon nimenomaan tuonne jenkkeihin. Kohtasin itse tällaisen turhan varoituksen kun ostin työkaluvyölleni vihdoin Led Lenser taskulampun. Tuo on valmistettu saksassa ja voisi toivoa, että siellä ei tälläiseen typeryyteen tarvisi sekaantua.

Ei saa selvää tuosta tekstistä kuvassa mutta siinä seisoo "Not for climbing."

Siis mitä helvettiä. Tuo klipsi on tosi pieni ja sitä kädessä pidellessään sen huomaa todella heikoksi. Tarpeeksi kestävä tuohon taskulampun pakkauksen kannattelemiseen, mutta ei todellakaan ihmisen painoa kannattelemaan. Jos tuota joku 2 kilometrin korkeudessa aikoo käyttää turvaamaan oman etenemisensä vuoren rinteellä, niin minun puolesta saa syöksyäkin sinne pudotukseen.

Mutta onko se sitten vain nerokasta haastaa kaikki oikeuteen kaikesta mahdollisesta ja koettaa saada järjettömiä summia rahaa? En minä enää edes tiedä.

Helvetin jenkit.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Tuhkarannalla

En muista jotta mainitsinko täällä blogilla jokin aika sitten eräästä musiikkivideosta joka kuvattiin. Eräänä "aamuna" herättiin kello 2.30 ja lähdettiin rannalle kuvailemaan. Koko kuvauksissa ei mennyt kuin muutama tunti koska tarvitsimme vain juuri auringon nousun hetken. Kuvasimme vain tuona yhtenä aamuna sillä tämä oli ilmaisprojekti eikä ihan järjettömän suuria panostuksia tehty. Tottakai kuvasimme kuitenkin niin hyvin kuin mahdollista. Auringon nopea nousu tuotti hieman ongelmia, mutta saimme ohjaaja/käsikirjoittajaa miellyttävää materiaalia. Video tehtii bändille sillä heidät oli valittu eräälle dvd:lle joka esittelee alueen musiikkia tuosta musiikkityylistä. Heillä ei ollut aiempaa musiikkivideota ja video siis piti saada tuolle levylle. Tänään se julkaistiin (virallisesti) netissä.

Tässäpä tämä kyseinen video.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Tulta!

Toissa viikolla kävin nakkaamassa taas keikkaa tuonne firmaan jossa sijaitsin koko työharjoittelujaksoni ajan. Kuvattiin eräälle Rovaniemeläiselle yritykselle pari mainosta jotka tulivat ihan valtakunnalliseen levitykseen. Suurin osa tuolla tehtävistä projekteista on tälle omalle alueelle tai tuonne enemmän pohjoiseen, toki välillä myös valtakunnalliseen jakeluun. Tuo sattui olemaan itselle nyt ensimmäinen joka näkyy siis ihan kautta Suomen. Minulle soitettiin muutamaa päivää ennen kuvauksia, että kuvaaja tahtoo minut assarikseen ja tekemään valoja, suostuin heti.

Kuvauksissa oli tosi hauskaa. Studioon oli rakennettu vakuuttavat lavasteet ja näyttelijät näyttivät vaatetusta ja maskeerausta myöden hyvälle. Valojen rakentaminen oli hauskaa koska lavasteet olivat niin hienot. Kuvausten aikana vielä aiemmin rakenteleman valon kaveriksi tein liekkiefektiä. Tarkoituksena oli siis luoda nuotion kajo näyttelijöiden kasvoille ja lavasteisiin. Onnistuin tuossakin mielestäni oikein hyvin.

Teimme kuvausten alussa sellaisen päätöksen, että emme imitoi alkuperäistä aivan täysin, vaan teemme hieman elokuvallisemman valon. Kameran liike ja kuvaus oli sitten tyylille uskollista.
Mitä me siis matkimme?

Tässäpä nämä mainokset:






Mielestäni olivat oikein onnistuneita mainoksia ja hyvän näköisiä myös. Ovat siis Suomen Selviytyjien virallinen yhteistyökumppani.

Viimeviikolla olen myös ollut friikkuna töissä joka päivä. Edittikopin penkkiä olen saanut kuluttaa ahkerasti. Tuon penkin kuluttamisen olen tehnyt kuitenkin oikein mielellään sillä pidän editoimisesta lähes yhtä paljon kuin kuvauksista itsessään. Edittihommat jatkuvat myös ensiviikolla. Olen editoinut niin mainoksia kuin nettivideoitakin.

Soi: Marilyn Manson - Doll-Dagga Buzz-Buzz Ziggety-Zag
Kokeilin pitkästä aikaa kuunnella Mansonia. Ja tuo biisin nimi on hauska sanoa ääneen. Buzz buzz!

perjantai 9. marraskuuta 2012

Saatuja ja hankittuja

Muutaman tuotteen olen tässä lähiaikoina saanut ja hankkinut ja samapa ne on täälläkin jakaa.

Ensinnä mainittakoon ennenaikaisena synttärilajana kultislta saatu Luupäät "boxi". Sain siis yhteen pakettiin nivottuna Luupäät sarjakuvan kaikki kolme trilogiaa eli 9 osaa. Olen aikoinani hehkuttanut kuinka olen kirjastosta lainaillut nuita suomenkielisiä versioita ja pitänyt niistä todella paljon. Nyt sain vihdoin englanniksi kirjoitetun elikä alkuperäisellä kielellä olevan version. Englanniksi tuo on siis Bone.

Reilut 1300 sivua tarinaa ja taidetta.
Tämän teoksen on käsikirjoittanut ja piirtänyt Jeff Smith joka on saanut kyseisestä hengentuotoksestaan useita palkintoja, eikä syyttä. Sarjakuva on tähänasti lukemistani sarjakuvista ehdottomasti paras tarinaltaan ja piirroksiltaan. Tarinaan uppoutuu ja tarinan lisäksi piirretyt taidokkaat kuvat alkavat mielikuvituksen voimasta liikkumaan.

Leppo, Tahvo ja Auvo (Fone Bone, Phoney Bone ja Smiley Bone). Suomeksi nuo nimet vienevät voiton. Hieman sympaattisempia ehkäpä. Kuvassa kuitenkin sarjakuvan kolme päähenkilöä.
Sarjakuvassa on minusta hienoa kuinka se on piirretty. Päähenkilöt ja hyvikset ovat kaikki piirretty siten, että ne ovat lempeän näköisiä ja heistä on helppo pitää. Pahikset ovat sitten selkeästi pahiksia jo ulkonäöltään. Maisemat ovat kauttaaltaan vaikuttavia ja vuoden ajat on hienosti ilmaistu kuvissa.

Pahikset erottaa pahiksiksi selkeästi. Nappisilmät eivät hämää. Kuvassa pari Rottaoliota (Rat Creatures).
Tuon englanninkielisen lukemisen olen saanut vasta alkuun ja ensimmäisen osan yhdeksästä olen lukenut. Tuo alkuperäinen kieli on vakuuttavaa ja hahmot puhuvat ikäänkuin murteella mikä on minusta miellyttävää. Tuo nuiden hahmojen persoonaa enemmän esille kuin jos he puhuisivat kirjakieltä. Tuo "murre" ei kuitenkaan ole vaikealukuisempaa kuin normaali tekstikään, joten se on todellakin vain plussaa.

Suosittelen ehdottoman lämpimästi sarjakuvien ystäville.

Toisen mainitsemisen arvoisen (?) sarjakuvan sain postista kaveriltani. Hän on sarjakuvien suurkuluttaja ja keräilijä. Muistan joskus kertoneeni hänelle, että minulla oli nuorena joku Marvelin Kostajat lehti jonka välissä oli mainos jossa mainostettiin Batman vs Predator sarjakuvaa. Kerroin hänelle, että pikkupoikana se oli minusta vähintään kovin juttu mistä Tyrnävällä olin ikinä kuullut, mutta etten ikinä saanut tuota kyseistä lehteä. Nyt kuitenkin tuo kaverini soitti minulle joku viikko sitten Helsingistä ja totesi sattumalta löytäneensä tuon sarjakuvan eräästä divarista!

Juuri tuo kannen kuva oli siinä mainoksessa jota niin ihailin!
En ole vielä uskaltanut avatakaan tuota sarjakuvaa. Näin monen vuoden jälkeen pelottaa jos sitä pettyykin sisältöön. Otin sarjakuvan pois sen muovitaskusta kuvaa varten ettei kiiltelisi niin kovasti.

Sikoja säkin täydeltä

Kirppareilla ja divareissa on tullut lähiaikoina kierreltyä ja osteltua sikoja säkissä. Mukaan on tarttunut muunmuassa 6 kappaletta MAD lehtiä 1990-luvulta. Pahkasikoja olen lueskellut jonkinverran ja hieman saman tyylisiä nämä ovat myös, mutta enemmän näissä on kuitenkin sarjakuvia. Ihan hauskoilta ovat vaikuttaneet ja uskonkin, ettei tarvitse lehtikeräykseen ihan heti kantaa nuita.

Ihan hyvässä kunnossa olivat.

Gizmo kansi huvitti kovasti.

Säkkiin löytyi täytettä myös eräästä divarista jossa myyjän virkaa toimitti sympaattinen vanha mummo joka istuskeli pyörätuolissa. Hetken turisimme musiikista ja lävistyksistäni. Erittäin mukava mummo oli kyseessä.

Bronski Beat - Truthare Doubledare.
Bronski Beatin levy ei ainakaan vielä noussut suosikkien joukkoon. Ihan menevää musiikkia kuitenkin ja kestää useamman kuuntelun vaikken syntikkapopin suuri suosikki ole ikinä ollutkaan. Parempaa kuin monien baarien soittolistoilta löytyvä tavara. 

John Fogerty - Centerfield
John Fogertyn levy nyt ei niin suuri jokeriostos edelliseen verrattuna ollut koska aikoinaan on CCR:ää (Creedence Clearwater Revival) tullut kuunneltua. Kuitenkin soolotuotanto on jäänyt vähemmälle. Tältä levyltä löytyy muunmuassa Centerfield kappale jota on kehuttu yhdeksi Fogertyn soolouran parhaimmistoon kuuluvaksi kappaleeksi. Huippuja kappaleita levyllä on myös Rock And Roll Gilrs ja The Old Man Down the Road. Soinee jatkossakin ahkerasti.

Men Without Hats - Folk of The 80's (part 3)
Ostin tämän vinyylin puhtaasti levyn kannen takia. Se oli minusta hieno. Vaan hieno on sisältökin! Olipa mahtava yllätys, että summassa ostettu levy onkin hyvä. En ole bändiin ikinä törmännyt aiemmin mutta hienoa, että sattui kohdalle nyt. Juuri tuossa aiemmin mainitsin, etten lämpene syntikkapopille mutta tämä oli hieno levy. Bändi kategorisoidaan new wave ja syntikkapoppi osastoon. Mutta vaikka tuo syntikkapoppi jostakin syystä korvaan kalskahtaakin oudolle niin en ole kategorian takia ikinä bändejä pistänytkään järjestykseen vaan puhtaasti sen perusteella, että pidänkö siitä.

Ainiin. Tämän säkin hinnaksi tuli 3 €

Ostos jota ei täytynyt laittaa säkkiin.

Harri Marstio - Marstio
Kuulin Marstiolta pari kappaletta isäni soittamana. Vakuutti siltä kuulemalta. Miehellä on mahtava ääni ja sitä jaksaa ja haluaa kyllä kuunnella. Tämä on Marstion debyyttialbumi ja sen ehkä vähän huomaa. Jotenkin on kokonaisuus hakusessa tällä levyllä, mutta olen sen kyllä antanut anteeksi useamman kuuntelun jälkeen. Pitää kyllä hommata myöhäisempiäkin julkaisuja jotta pääsee tuosta äänestä nauttimaan useamman kappaleen voimin.

Sellaista settiä siis tullut saatua/hommattua. Itse olen kyllä hyvilläni näistä hankinnoista.

Soi: Men Without Hats - No Dancing
Laulusta lainattua:
 "And people try to tell me that my head is screwed on wrong
And I try to remind them that I've known it all along"

torstai 1. marraskuuta 2012

Kuumehuurut

Mennyt pari päivää kuumeillessa ja melkoista päänsärkyä potiessa. Tuli sitten kurvattua blogillankin pitkän tovin jälkeen. Ei kyllä jaksa nyt mitään viisasta kirjoitella. Lisäilen tähän vaikka pari erään illan hämärässä pikaisesta napattua kuvaa. Lähdin hakemaan kultsia juna-asemalta ja matkalla otin muutaman kuvan. Melkoista kohinaa nuissa kuvisa, koska pidin iso-arvoa korkealla kun ei jalustaakaan ole ja tahdoin suht tärähtämättömiä kuvia.
Jonkun lapsosen lapanen odottelee omistajaansa penkin selkänojalla.

Kiva matkata hyvässä seurassa.

Kiva bokeh tuli tähän. Mukava kun useampaa väriä sekaisin.

En ollut yksin yöjunaa vastassa.

Pikkukakkonen on loppunut jo aikaa sitten.

Illan viimeiset savut. Eivät omat kun en polta.

Soi: Kauko Röyhkä & Riku Mattila - Vanhan ajan filmissä
"Ja maailma on täynnä värejä
Ei oo pahoja eikä hyviä
Mutta sinunkin on elettävä, tässä uuden ajan filmissä"

torstai 20. syyskuuta 2012

Syön lakritsia tätä kirjoittaessani

Jos joskus itsensä valtaisi tunne joka kertoisi tällaista: "Et ole ollenkaan vaarallinen, vaan täysin harmiton.". Ja jos silloin kokee sisässään tuon lauseen vastenmieliseksi, niin kannattaa mennä kuvaamaan mainosta lentokentälle. Tunsin tänään olevani yhteiskunnan vihollinen numero kaksi (varmasti on joku pahempi!). Ruumiintarkastus suoritettiin kolme kertaa ja joka kerralla koettelemus oli edellistä tukalampi. Kuvauskamppeet piti läpivalaista ja melkein jokaisen osan tarkoitus piti selittää erikseen, paitsi pyykkipoikien, sen tarkoituksen taisivat tietää. Paitsi eivät varmaan tietäneet, etten alkanut pyykkiä niillä kuivaamaan kuitenkaan. Onneksi kuitenkin saatiin kuvattua tarvitsemamme materiaalit ja päästiin paikasta uloskin ilman sisäisiä tutkimuksia tai ruumiillisia kidutuksia.

Ainolanpuistossa oli leppoisampaa kuvata. Sade lakkasi juuri meidän kuvaussession ajaksi ja oli kivan näköistä kun syksy oli jo alkanut värittää puiden lehtiä.

Tuolla polun pätkällä kuvailtiin.
Soi: Eddie Vedder - Guaranteed

Pohjoisen kuvausreissuilla työkaverini soitti minulle Eddie Vedderin Into The Wild -levyä ja tykästyin. Musiikki toimi hyvin siellä jylhissä maisemissa. Ilokseni huomasin, että toimiipa se täällä kaupungissakin.

ps: Ei minua vallannut tuon postauksen alun kaltainen tunne. Minun vain piti mennä kuvaamaan.

tiistai 18. syyskuuta 2012

No nyt!

Johan tuosta on tarpeeksi aikaa kun on tänne hieroglyfejä viimeksi tullut nakeltua. Tässä muutaman kuvan avulla kertaan osan tapahtumista tämän ja edellisen postauksen välillä. Kuvat ei oo viksussa järjestyksessä enka jaksa kauheana säätää niiden kanssa.

Auton penkkiä on tullut kulutettua. Kuvausreissuja on tullut tehtyä ympäri niin etelään kuin pohjoiseen (lähinnä pohjoiseen). Kohteina muunmuassa Norja, Inari, Ivalo, Utsjoki, Rovaniemi ja Jämsä. Todella mukavia reissuja olleet kaikki ja aina ollut ensiluokkaista seuraa. Kuvanauhalle on tarttunut niin manoksia, yritysvideoita, livetaltiointeja kuin projekteista kertovia videoita. Kuvassa ollaan työkaverini kanssa matkalla kohti Pykeijaa.

Eräänä päivänä töistä kotiin kulkiessani huomasin, että syksy alkaa olla jo täällä.

Ollaan kuvattu studiossakin. Aina ei tartte reissata maailman ääriin saadakseen hyvää matskua.

Eräänä aamuna herätyskelloni soi kello 02.30. Saavuimme rannalle juuri ennen musiikkivideon kuvausten alkua.

Musiikkivideon kuvauksissa bändi sai paistatella nuotion loimussa meidän kuvatessa joka ilmansuunnasta.

Mielestäni bändin asut sopivat kivasti usvaisiin rantamaisemiin.

Ohjaaja antoi kaikkensa. Onneksi jäi vielä jäljellekin.

Olen maistanut myös pahinta kaljaa mitä olen koskaan maistanut. Sen toteamiseen riitti yksi hörppy. Toisen hörpyn otin vain siksi, etten ikinä unohtaisi sitä kuinka pahaa tuo olut oikein olikaan.

Pootsikin on vielä iskussa. Tässä Tyrnävällä loikoilemassa.

Mimikin osaa ottaa oikein lokoisasti vaikka kameran nokkaan kiinni iskikin.
Paljon muutakin on sattunut, mutta päällimmäisenä on mielessä se kuinka mahtavaa tuolla töissä oikein onkaan. Huippuja keikkoja, matkustamista ja hyvät työkaverit. Moni voi tuollaisesta vain haaveilla. Työharjoittelu loppuu pian ja saakin sitten jännittää, että onko vielä joskus työhommia tulossa. Lupailtu on ainakin keikkahommia ja se olisi mahtavaa.

Soi: Steve Jobs vs Bill Gates. Epic Rap Battles Of History Season 2


torstai 19. heinäkuuta 2012

Pittääpä nostella hattua

Nimittäin youtubesta löytyvälle EllinPaikka videoblogille. Pyry ja Soffi nimiset tyypit Vaasasta tekevät päivittäin videoita omista tekemisistään. Päivittäin. Ja niitä videoita on jo reilusti yli 300. Onhan nuita Viherahoja, Markorepairsseja, Djpateja ja muita, mutta näillä on paljon parempaa asiaa ja videot ovat myös laadultaan miellyttäviä.

Minusta on hienoa, että he jaksavat nuita videoita vääntää päivittäin, vaikka mitään suursuosiota eivät vielä olekaan saavuttaneet kansan keskuudessa. Ja kyllähän se vaatii pokkaakin tuolla tavalla kertoa lähes kaikesta mitä elämässä tapahtuu, ihan kaikkien kyetessä sitä seuraamaan. Minä ainakin löydän itseni kerran pari viikossa nuita videoita katselemasta. En katso kaikkia jaksoja mutta kuitenkin on kiva käydä välillä katsomassa, että mitä Pyrylle, Soffille ja heidän eläinkatraalleen kuuluu.

Kaverin kanssa koitettiin itse pitää silloin aikoinaan sarjakuvablogia ja oli suuret suunnitelmat, että päivittäin tulee uus sarjakuva ja jee siistiä ja huhhuh! Mutta eiköhän tuo kussut jo alle puolessa vuodessa ja pian se hiipui kokonaisuudessaan.

Eli hattu nousee!


Tuossapa uusin video heiltä.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Poika on tullut kotiin!

Anteeksi tuo keskimääräistä kuvottavampi otsikko. En viittaa tällä mihinkään hirveään renkutukseen, vaan tahdon juhlistaa iloista tapahtumaa.

Sain viimein hommattua itselleni Brisco County Jr dvd-boxin. Suomessa tuo tunnettaneen Veijari nimeltä Brisco nimellä paremmin. Tämä oli ehdottomasti yksi nuoruuteni lempisarjoja mitä televisiolla oli tarjota. Ja nyt, monien vuosien jälkeen, minä voin katsoa tuota milloin tahdon. Mahtavaa!

Ja sarjaa ei todellakaan huononna se fakta, että pääosaa näyttelee Bruce Campbell. Päinvastoin!
8 levyllistä ihanuutta.

Leffan pahis on jotenkin luihun ja pelottavan näköinen. Muistan nähneeni junnuna painajaisia joissa tämä naama illisteli menemään. Toivottavasti ei enää kuumottele samaan tapaan.
Ei tartte kahdesti käskeä!

Kaupassa astellessa iski pakottava tarve siirtää kalahyllyltä paketillinen muikkuja ostoskoriini. Sieltä se matkasi kauppakassissa kotiin ja pian muikut jo tirisivätkin pannulla suhteellisen iloisesti. Ja olihan tuo herkkua. Ei voita kyllä torilla muurikkapannulla paistettuja lajitovereitaan, mutta kelpasi kyllä.

Nam.

Huomenna lähdetään taas aikaisin aamulla Toholammelle kuvaamaan eräälle firmalle yritysvideota. Pitkähkö päivä tulee johtuen tuosta välimatkasta, mutta ihan kiva reissu varmasti kuten viimeviikkoinenkin. Illalla sitten kun Ouluunnutaan, niin käydään työporukan kanssa parilla oluella. Ensiviikolla lähdetään työkaverin kanssa melkein koko viikoksi ihan pohjoiseen norjaan kuvailemaan lohia ja niiden tutkimista. Reippaalta näytty kun katsottiin ajomatkan kestolle arvioksi 10-12 tuntia. Street viewillä katteltiin valmiiksi paikkaa johon mennään ja oli melko karut maisemat. Silti tosi siistiä päästä sinne. Kirjoittelen tuosta sitten enemmän kun päästään matkaan. Ja jos majapaikassamme on internet niin miksempä jo raportoisi tien päältä.

Soi: Dark Tranquillity - White Noise Black Silence

Jälkipuhe: Toivottavasti kukaan ei yhdistänyt otsikkoa ja sitä seuranneita paria riviä lapsen tuloon.