perjantai 23. maaliskuuta 2012

Mies vastaan ruoka!

Man vs food ohjelmassa Adam Richman kiertelee jenkkilää ja syö eri kaupunkien legendaarisimmissa ruokaloissa ja jakson lopussa koettaa suorittaa jonkun syömähaasteen. Ja mies saa tuosta vielä palkkaa! Ihanne ammatti. Tosin kun miettii vaikka sitä kuinka tuskainen olo on kun vetäisee buffetin jossain paikassa, niin ei tuota ainakaan kovin usein jaksaisi lähteä ruokaa vastaan sotimaan televisioviihteen vuoksi. Yleensä siis nuissa haasteissa pitää syödä tyyliin maailman suurin hampurilainen tunnissa. Haasteissa voi olla myös jotain erittäin tulista syötävänä ja tällöin määrät on yleensä pienempiä.
Adam on selkeästi mielissään odottavasta ateriasta.
Ajattelin siis itsekin kokeilla tälläistä taistoa ruokaa vastaan! Voitto tai ei mitään. Hetki meni miettiessä, että mitä sitä söisi ja kuinka paljon. Päädyin lopulta kamppailuun juustohampurilaisia vastaan. Tarkalleen ottaen ajattelin tuhota 8 juustohampurilaista alle puoleen tuntiin.
Kahdeksan juustohampurilaista.

Onnistuukohan?
Mies voitti! Helposti vieläpä. Minulla siis selvästi olisi lahjoja alkaa tuon ohjelman mahdollisen suomalaisversion vetäjäksi. Voisin jopa aloittaa sen täältä Torniosta ja koettaa syödä Meerin Grillin Tripla jätti hampurilaisen tripla juustolla ja ranskalaisilla.

Ruokaan liittymättömästi vielä on todettava, että harvoin on ollut näin helpottunut olo kun viikonloppu on alkanut. Tänään lepään ja nukun pitkät yöunet. Huomenna sitten taas jatkuu leffahommat.

Parasta tässä päivässä on tietenkin se, että minulla ja minun rakkaalla on tänään seurustelun 2-vuotispäivä <3

Soi: Telkkarista jotain.

7 kommenttia:

S. Kauppinen kirjoitti...

http://kauppuri5.fi/

Käyhä tuolla vetäsee jompi kumpi tsällenze ku Oulussa seuraavan kerran liikut!

Tuo on kyllä huono sarja kattoo nälkäsenä. Muutenkaa tommosta mättöä ei taho suomesta hirveemmin löytyä. Käytii ton ohjelman innoittamana kokeilee Phillys Cheesestake sandwich yhessä mestassa mut oli aikamoine pettymys.

Niko kirjoitti...

Joskus on kauppurissa tullu käytyä, mutta ne mättöannokset vielä odottaa seuraavaan kertaan. Täällä torniossa oli tovin pizzeria jossa mainostettiin, että on maailman tulisin pizza ja jos sen söi yksin kolmeen varttiin nii sai toisen ilmaseksi :D ja kuvan seinälle.

S. Kauppinen kirjoitti...

Eiku vaa testaa tota pienempää purilaista, elä rupee nössöilee! Täällä saa yhestä mestasta 1,4kg:n rullakebabit. Ja se on ihan normikoko normihintaan! En kyl ite uskaltanu ikinä ottaa, pari kertaa pita-kebabi tilannu eikä sitäkää oo pystyny vetää. Ja kebu ranuilla tarjoiltiin täynnä olevalta pizzalautaselta.

Nii, ja ihq söpix onnittelut päivästä z<3<3<3<3

ainoukonlintu kirjoitti...

Voi hitto, pitikin eksyä lukemaan tätä postaustasi näläkäsenä! :D (Terkkuja tyhjältä jääkaapilta)

Niko kirjoitti...

Haa! Kerrankin muillekkin käy näin :D Liian usein tulee nälkä katsellessa jotain netistä tai vaikka telkkarista ja sitten ei mitään olekkaan.

Wille kirjoitti...

Ruoasta kun puhutaan niin minun on aina pakko mainostaa Tampereen Saludia. Sieltä saa parhaat pässinkivekset mitä minä olen syönyt. Suosittelen. Kunniakirjankin sieltä saa.

P.S. Onneksi olkoon seurustelun pari vuotisen taipaleen johdosta :)

Niko kirjoitti...

Saludin mainoslaukseeksi sopiskin sitten "Säkit nieluun" :D Mutta siis rohkea veto kyllä! Ansaitseekin saada kunniakirjan. Mietin tässä juuri, että onnistuisiko tuo itselta. Se ajatus siitä mitä syö voisi viedä sitten voiton jos se muuten ei olisikaan ihan liian paha rasti.