Kuvat unohtuu ja kuplatkin kahlaan läpi pikana

Mää en ossaa ennää lukkee Aku Ankkaa, enkä kyllä muitakaan sarjiksia. Huomasin tuossa toissailtana, että sellaan sivut hirmusella kyydillä läpi ja lähinnä luen vain ne puhekuplat. En siis osaa kunnolla enää uppoutua ja keskittyä kuviin ja tarinaan, pelkästään puhekupliin. Ennen kun luin Ankkoja ja näin sitten tietyn lehden usean vuoden tauon jälkeen uudelleen, niin muistin ulkoa siinä olevat tarinat. Nyt en muista siitä toissailtaisestakaan lehdestä enää oikeastaan mitään. En usko, että tää johtuu edes siitä, että esimerkiksi juuri nuiden Aku Ankkojen taso on huonompaa kuin ennen. En jaksa edes nuihin vanhempiin keskittyä. Mikä siis rassaa?

Maton virkaa toimitti lehdet hetken.

Nykyään monissa asioissa on suorittamisen maku ja kaikesta koetetaan suoriutua mahdollisimman tehokkaasti. Periaatteessa ihan hyvä, ainakin koulu ja työasioissa, mutta en mää kyllä tehokkuutta tahdo lisätä asioihin sen kustannuksella, etten enää osaisi nauttia sarjakuvista. Pian varmaan leffatkin katson kelauksella… Kauheaa.

En tiiä sitte, että voiko tätä tilannetta sormia napsauttamalla parantaa vai pitääkö tuo sarjakuvista nauttiminen ikään kuin opetella uusiksi. Mutta se on varmaa, että tulen vielä nuista nauttimaan.

Huhhuh. Paasaan tässä niin ku jostain vakavasta taudista uhoaisin taistelevani itseni takaisin elävien kirjoihin. Aku Ankat on vaa jo pienestä asti ollu itelle tärkeitä enkä vielä oo valmis niistä luopumaan.

Eipä kyllä jaksa tuota omaakaan sarjakuvaprojektia enää oikein jatkaa. Viimistä kertaa erääseen opiskelijalehteenkin tehtiin kaverin kanssa strippi ja voikin olla, että jää viimeiseksi, tai sitten ei. Ei voi tietää. Hupipohjaltahan se lähti kun huomasi, että miten helppo on tuottaa viihdettä nuorisolle, että ei se kovin kunnianhimoinen projekti koskaan ollutkaan. Joten tuskin sen lopettaminen koskaan unettomia öitä tulee aiheuttamaan.

Uusia sarjakuvia pitäisi alkaa lukemaan. Ikäänkuin laajentaa reviiriä. Ehkä se innostus sitä kauttaa löytyisi uudelleen. Pitääkin alkaa miettimään, että mitä sitä alkaisi itselle haalimaan.

Loppuyön voiski chillailla Kingston Wallin ja Petrin seurassa.